keskiviikko 29. elokuuta 2012

Huomenta suomi!

Heräsin 6.17 pirteenä herätyskelloon, mikä ei oo ollenkaan mun tapaista..
menin keittiöön, pistin tehosekottimeen ananasta, banaania, persikkaa ja ananasmehua.
otin kylmän batteryn jääkaapista
ja päätin pöydällä lojuvien kolikoiden olevan nyt minun.
avasin tietokoneen, laitoin musiikkia ja nautin energialähteistäni.
Totesin että jos haluat herätä aamutuimaan helvetti-tunnelmissa, nypi kulmakarvat puoliunessa. Herättää ihan kätevästi.

löysin uuden hauskan bändin; Andrew w.k.
sain myös postissa vihdoin rakkaan triple jester hupparini! 
 
 
Harrastan tässä ohessa agressiivista meikkausta itku kurkussa kun ei tunnu tulevan mitään. kohta tarpeeks turhautuneena lentelee puikot ja purkit ja lähen kouluun sen näkösenä että naama ois sulanu. tähän naamaan ei kai tänään toimi mikään.
m ä
 
hain eilen mattokankaat että pääsen vihdoinkin tekeen tunnille muutakin kun piirtään.
voin kertoo että aika ruma matto tulee. 
Meen kaheksaan ja kello on 8.0 eli mun pitäis vissiin pikkuhiljaa lähtee kouluun. istun ronaldon pelipaidassa (oikeen ronaldon enkä minkään fucking christiano ronaldon) ja punaruudullisissa lökäreissä, tukka pillun päreinä. Eli melkeen valmiina lähtöön
 
  tietysti myös tunnin hiuskriisin jälkeen ulkona sataa.
nyt on tukka märkä ja erittäin typerän näköinen.
Toki myös pyöräilen ajatuksissani kiertoreittiä kouluun ja huomaan koulun pihassa jättäneeni mattokankaat kotiin.
Onneksi koulumatkani on noin 2 km pelkkää_jyrkkää_ylämäkeä.
 takaisin sateeseen <3

nyt soi:

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Maailma jossa aika pysähtyy

Elämästä tuli jälleen ankeaa, pimeää ja merkityksetöntä. Arki alkoi taas.
Jokaisessa päivässä on silti ollut omat plussat.
ja miinukset....


Maanantai:

+ pidin ihanan aamun!<3 
heräsin aikasin, pirteenä, vaikka en pahemmin nukkunutkaan. Join kylmän batteryn, katoin how i met your motheria. olin onnellinen. siviilissä ja vapaudessa<3
se oli kivaa. :)
kunnes menin kouluun, kaikki muuttui.......

- koulu alkoi

Tiistai:

+ en saanut unta joten päädyin lukemaan
maailman hienoimpia teoksia:

tove jansson - kuinkas sitten kävikään

mauri kunnas - hyvää yötä herra hakkarainen

oikeestaan nää on vaan esimerkkejä molempien taiteilijoiden upeista teoksista. En oo aikasemmin tajunnukkaan kuinka 
mahtavia lasten kuvakirjat on!! Nobel pitäis molemmille antaa. 
tai siis maurille vaan, koska tove ei kauheen elävä enää oo.

- Muistin miltä arki tuntuu ja maistuu. 
Kahvilta, tupakalta, 
pahoinvoinnilta, kuolemalta, väsymykseltä
ja oksennukselta. Aina teen saman virheen;
aamulla oon syömättä,
kerran tunnissa haen kahvin, kerran tunnissa poltan tupakan. se kun yhdistetään kauheeseen väsymykseen ja epämielenkiintoisiin oppiaineisiin, tuottaa yllättävän
tukalan ja pahoinvointisen olon.



Keskiviikko

+ vietin vuosipäivää poikaystäväni kanssa. 
kiwa ja yksinkertanen
yhdessä vietetty päivä :) käytiin ajelemassa ft. krisse. 
Kiipeiltiin auton päällä, 
otettiin huvittavia kuvia,
treenattiin omalaatuista capoeiraa
ja pelättiin henkemme edestä kun jere astui auton
 rattiin ensimmäistä kertaa. 


hyvässäkin parisuhteessa huudetaan 

- jere sai mut lintsaamaan jo toisena koulupäivänä.
lupasin itelleni että yrittäisin edes käydä koulua. 
mutta jere teki sen niin sniikisti ja huomaamattomasti ettei 
mitään ollut enää tehtävissä, oli jo liian myöhäistä...


Torstai

+ Tein suklaa lättyjä.
tein ihania lättyjä, sulatin suklaata
päälle, pistin radio rockin, söin ja luin fingerporia.


muistan että mietin että jenkit on varmaan sen takia
niin ylipainosia, että ne nerot on keksinyt että muffinsseja,
pannukakkuja ja keksejä voi syödä aamupalaksikin :))))<3

- harmittelin ettei lihavuus ole seksikästä.
lähdin siis lenkille


Perjantai

+ Kävin työhaastattelussa.
Osuuspankin ajanvaraaksi, rentoo duunia, hyvä palkka,
saan itte valita työajat yms. Ei harmittais jos saisin paikan!
Elämä ilman rahaa ei naurata

- Joku runkkari joi mun tequilan.
Olen äärettömän vihainen ja loukkaantunut.
en halua edes puhua asiasta............



Lauantai

- eilisessä ei tainnut kyllä mitään hyvää olla?


Sunnuntai

+ tein kerma-kaakaokeksejä :)) 
ne oli hyviä.

- vitutti, väsytti, nälätti koko päivän!! 
äitikin oli perseestä...

Onneks pääsen huomenna takasin maailmaan jossa aika pysähtyy.
luokkahuoneeseeni.


Nyt soi:




torstai 2. elokuuta 2012

25 asiaa jotka vituttaa

1. Kylmä kahvi
2. Se kun ruoka loppuu
3. Paska elokuva joka vei 2,5 tuntia elämästäni
4. Se että jotkut voi syödä mitä vaan, kuinka paljon vaan,
 ilman liikuntaa ja näyttää silti fitness mallilta
5. Kun et saa ikinä tietää jonkun hyvän biisin nimeä
6. Päivät millon möllöttää vaan yksin kotona
7. Keskustelut koulumenestyksestä
8. Joku tunkee sormen suuhusi kun haukottelet!!!*%#?!/€@[!!!!
9. Lauri Tähkä
10.  Koulussa luettavat kirjat. siks en ikinä lue niitä
11. Känninen kirkkopuisto
 12. Ylidramaattisuus.
 (naisten menkkaviikot on asia erikseen)
13. Ihmiset jotka eivät hyväksy muita kuin heidän musiikkityylinsä
14. Facebook
15. Kuplien tekeminen, kun siitä ei helvetti pääse enää eroon kun sen kerran oppii!
16. Suklaan ravintosisältö
17. Suunnitelmat jotka ei ikinä toteudu
18. Aamuherätykset
19. Meikkaaminen
20. Ihmiset joilla kestää lauseen muodostamisessa 3 minuuttia 
ja kokonaisen tarinan kertomisessa 10 minuuttia
21. ^ kun tarina on kaikenlisäksi maailman turhin ja 
epämielenkiintoisin
22. Kun keittää kahvia ja huomaa vasta kahvit mukissa ettei ole maitoa
23. Repii ruven ja verta on kaikkialla
24. Hyttyset
25. Paidat jotka venyy käyttökelvottomiksi